Aikoinaan uittoa varten perattuja koskia palautetaan vastaamaan luonnontilaa. Kuva: Markku Pirttimaa

Helikopteri on apuna soran kuljetuksessa Viitasaarella. Vastaavia operaatiota on luvassa pian alkavana vuonna kymmenillä koskilla. Lohikalat saavat kutualueita ja pystyvät lisääntymään vanhoilla kotijoillaan. Kuva: Markku PirttimaaMetsähallitus lisää virtavesien kunnostusta merkittävästi vuonna 2021. Eduskunta on myöntänyt kunnostuksiin 1,4 miljoonan euron lisärahoituksen. Rahalla voidaan kunnostaa jopa 20 koskialuetta kymmenellä eri joella.

”Tämä on merkittävä lisä kalojen elinympäristöjen kunnostuksiin. Olemme jo aloittaneet lähes miljoonan euron valuma-aluehankkeen, jolla kunnostetaan kokonaisia valuma-alueita. Nyt pystymme kohdistamaan urakoita lisäksi erillisiin virtavesiin”, erätalousjohtaja Jukka Bisi iloitsee. “Sijoitus virtavesiin on mitä parhain tulevaisuusinvestointi.”

Suurimmat urakat ovat Lieksassa Ruunaalla sekä Posiolla Livojoessa.

Ruunaalla kunnostetaan kolme koskea ja Livojoella viisi. Muitakin kohteita on suunnitteilla muun muassa Lappiin.

Kunnostukset tarkoittavat muun muassa lohikalojen kutu- ja pienpoikasalueiden kunnostuksia. Niihin tuodaan soraa ja kiveä. Aikoinaan uittoa varten perattuja koskia palautetaan vastaamaan luonnontilaa.

Myös kalojen vaellusesteitä poistetaan. Suunnitelmissa on jopa yhden pienen vesivoimalaitoksen purkaminen.

Metsähallitus tiedottaa toimenpiteistä tarkemmin vuoden aikana, kun niitä aletaan toteuttaa.

Kalavesien huippuvuosi tulossa

Virtavesien kunnostusraha on vain yksi julkinen sijoitus kalavesiin tulevana vuonna.

Kalavesiin sijoitetaan parin vuoden aikana miljoonia euroja. Kokonaisia valuma-alueita kunnostetaan lähes miljoonan euron hankkeella 2020–2021. Projekti on mukana myös Metsähallituksen Itämerihaasteen toimenpideohjelmassa. Maa- ja metsätalousministeriö jakaa lisäksi osan kalastonhoitomaksujen noin 10 miljoonan euron tuotosta kalavesihankkeisiin. 

Tornionjoen ja Simojoen kaikuluotausseurannoissa havaitut nousulohimäärät. Seuranta aloitettiin Tornionjoella vuonna 2009 ja Simojoella vuonna 2008. Simojoen vuosittaiset lohimäärät ovat kuvassa suuremmat kuin Luken seurantasivulla, koska kuvan lukuihin on lisätty myös kossien määrä.Kesänvanhojen lohenpoikasten keskimääräiset tiheydet Tornion- ja Simojoella. Tornionjoen tuloksissa on yhdistetty Suomen (Luke) ja Ruotsin (Norrbottenin lääninhallitus) koekalastukset.Kesän 2020 nousulohimäärät olivat Tornionjoella seurantahistorian kolmanneksi ja Simojoella toiseksi suurimmat. Syntyneiden lohenpoikasten ja vaellukselle lähteneiden poikasten määrät olivat hieman vähentyneet parhaista vuosista.

Kaikuluotausseurannassa Tornionjoella havaittiin 69 149 ja Simojoella 4 124 lohta. Kaikkein eniten nousulohia laskettiin kaikuluotaimilla vuosikymmenen puolivälissä, Tornionjoella 100 000 ja Simojoella 5 400 lohta. Tämän jälkeen lohimäärät vähenivät, varsinkin vuonna 2017.

Viime kesän nousulohissa oli runsaasti sekä yhden merivuoden pikkulohia eli kosseja että vanhoja suurikokoisia lohia. Myöhäinen ja runsas tulva näytti viivästyttäneen lohennousua joessa.

Vaellushuippu oli kuitenkin normaalina ajankohtana eli Simojoen kaikuluotauspaikalla juhannusviikolla ja Tornionjoen kaikuluotauspaikalla juhannuksen ja heinäkuun alun välisenä aikana. Tornionjoella havaittiin kahden edellisen vuoden tapaan nousulohia pyrkimässä ylävirtaan vielä elokuun lopulla ja syyskuun alussa.

– Tämä saattaa kertoa joidenkin lohien heikentyneestä kyvystä vaeltaa kesällä ylävirtaan, mistä on viitteitä myös lohien radiolähetintutkimuksessa. Loppukesän matala ja viileä jokivesi sekä lähestyvä kutuaika kenties antavat näille lohille vielä pontta pyrkiä kutualueilleen, kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Atso Romakkaniemi.

Tornionjokisuussa kahtena viime kesänä tutkituista lohista noin 40 prosentilla on ollut ulkoisia ihovaurioita, ja lisäksi osalla lohia näkyy ihossa verenpurkaumia. Huonokuntoisiin ihonkohtiin tarttuu joessa usein vesihome ja kala saattaa kuolla ennen kutua.

Ruokavirasto Suomessa ja Statens veterinärmedicinska anstalt Ruotsissa tutkivat Luken ja kalatalousviranomaisten avustamana terveysongelmien syitä (tiedote aiheesta 12.11.2020)

Lohenpoikasia kuoriutui edellisvuotta vähemmän

Tornionjoen koekalastusalueilla lohen kesänvanhojen poikasten keskitiheys oli tänä vuonna noin 20 poikasta aarilla eli sadalla neliömetrillä. Poikasia esiintyi varsin tasaisesti kaikissa vesistönosissa. Viiden viimeisen vuoden aikana kesänvanhojen poikasten tiheys on vaihdellut Tornionjoella 18:sta 28:aan poikaseen aarilla. Vuonna 2015 keskitiheydet olivat huipussaan, noin 40 kesänvanhaa poikasta aarilla.

Simojoella lohen kesänvanhojen poikasten keskitiheys oli 24 poikasta aarilla. Tiheys lähes puolittui edellisvuonna havaitusta ennätystiheydestä, vaikka poikasmäärien taustalla olevat kutulohimäärät olivat molempina vuosina hyvin samansuuruisia.

Simojoen poikastiheyksissä on ollut aiemminkin suurta vuosittaista vaihtelua. Ilmiön syyksi on epäilty joen vedenlaatua ja virtaamavaihteluita, joita maankäyttö valuma-alueella on muuttanut entistä epäedullisemmiksi lohelle. Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna poikastiheydet ovat kuitenkin kasvaneet Simojoella yhtä paljon kuin Tornionjoella.

Vaelluspoikasia hieman vähemmän kuin huippuvuosina

Tornionjoella vaelluspoikasten tutkimuspyynti ei onnistunut kevään poikkeuksellisen korkean ja pitkäkestoisen tulvan vuoksi. Poikastiheyksien ja vaelluspoikasmäärien välillä olevan yhteyden perusteella arvioituna Tornionjoesta lähti keväällä 2020 mereen noin puolitoista miljoonaa lohen vaelluspoikasta. Parhaimmillaan Tornionjoesta on vaeltanut merelle noin kaksi miljoonaa lohenpoikasta.

Simojoella vaelluspoikasten tutkimuspyynti onnistui ilman suuria ongelmia. Tulosten perusteella poikasia vaelsi mereen noin 30 000 yksilöä. Määrä on selvästi pienempi kuin poikastiheyksien perusteella voisi odottaa.

Luke seuraa Tornion- ja Simojoen lohikantojen tilaa vuosittain toteutettavilla seurannoilla. Kaikuluotauksella seurataan nousulohimääriä, joista Simojoella havaitaan jokseenkin kaikki. Tornionjoella sen sijaan jopa huomattava osa merestä jokeen nousevista lohista jää havaitsematta johtuen joen leveydestä sekä siitä, että osa lohista kalastetaan tai jää kudulle kaikuluotauspaikan alapuolelle noin sadan jokikilometrin matkalle.

Kudulle nousevien lohimäärien kehitystä voi seurata Luken verkkosivuilta www.luke.fi/nousulohet. Molemmilla joilla lohen poikasmääriä arvioidaan sähkökalastuksin ja merivaellukselle lähtevien poikasten tutkimusrysäpyynnillä.

Irlannista hiljattain saadut tulokset viittaavat siihen, että istutetut lohet tuottavat luonnossa seuraavassa sukupolvessa villejä kaloja vähemmän jälkeläisiä. Istutetut lohet eivät siis pysty korvaamaan villinä syntyneitä kaloja.

Helsingin yliopiston ja irlantilaisen Corkin yliopiston tutkijoiden johtama tutkimus Irlannin Burrishoolessa osoittaa, että istutetun lohiyksilön elinaikanaan tuottama jälkeläismäärä on vain noin kolmasosa samassa joessa kutevan villin lohen jälkeläismäärästä. Lisäksi villeistä ja viljellyistä lohista koostuvan sekapopulaation jälkeläistuotto oli paljon alempi sellaisina vuosina kun istututusperäisiä kutukaloja oli enemmän kuin villejä.

Edelliset tutkimukset ovat jo osoittaneet, että kasvatetut lohet tai niiden jälkeläiset eivät menesty luonnossa yhtä hyvin kuin villit lajikumppaninsa. Todisteita tästä lohen koko eliniän mitalta ei kuitenkaan ole aiemmin ollut.

Tutkijat laskivat Burrishoolessa DNA-näytteiden perusteella jokaisesta merestä jokeen palaavasta aikuisesta kalasta, moniko sen jälkeläisistä selviytyy lisääntymisikäiseksi.

– Kudulle matkaavan ja sieltä palaavan lohen täytyi kulkea reittiä, jonka varrella otimme jokaisesta kalasta DNA-näytteen. Sen jälkeen rakensimme lohille sukupuun ja yhdistimme sen neljänkymmenen vuoden seuranta-aineistoon, sanoo dosentti Tutku Aykanat Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnasta.

Ennakointia myös Suomen oloihin?

Irlannin Burrishoolessa istutuksia tehdään jokeen, jossa lohi samalla lisääntyy hyvin myös luontaisesti. Tällaista lohipopulaatioiden sekoittamista ei Suomessa kuitenkaan harjoiteta. Suomessa on Tenojoen kaltaisia, täysin luontaisen lisääntymisen varassa olevia lohijokia ja toisaalta jokia, joiden lohikanta on riippuvainen istutuksista.

– Eroavaisuuksista huolimatta voimme kuitenkin soveltaa Irlannista saatua tietoa myös Suomen oloihin. Tulokset viittaavat siihen, että lohien istuttaminen villin lohikannan sekaan esimerkiksi Tornio- tai Tenojokiin ei olisi suotavaa. Jos kuitenkin päästään siihen tilanteeseen, että Oulujoen tai Saimaan kaltaisissa vesistöissä lohen luontainen lisääntyminen saadaan elpymään, voisi olla kannattavaa lopettaa istutukset jokeen kokonaan ja satsata luontaisen lisääntymisen parantamiseen, toteaa akatemiaprofessori Craig Primmer Evolution, conservation and genomics -tutkimusryhmästä.

Tutkijat painottavat, että jatkotutkimuksia tarvitaan sen selvittämiseksi, mitä tapahtuu villien ja istutettujen lohien risteytyessä. Tutkimusryhmä kuitenkin epäilee, että risteytymisen tuloksena syntyneet jälkeläiset ovat perimältään villejä heikommin varustettuja selviytymään jokielämän vaaroista. Jos tämä osoittautuu todeksi, suurimittainen keinotekoisesti kasvatettujen eläinten siirtäminen luontoon saattaisi monessa tapauksessa olla enemmän haitaksi kuin eduksi.

Tutkimusryhmä koostui kansainvälisistä tutkijoista Helsingin yliopistossa, irlantilaisissa University College Corkissa ja Marine Institutessa, pohjoisirlantilaisessa Queen's University Belfastissa ja skotlantilaisessa University of Edinburghissa. Tutkimusta on rahoittanut muun muassa Suomen Akatemia.

 

Artikkeli:
Ronan James O'Sullivan, Tutku Aykanat, Susan E. Johnston, Ger Rogan, Russell Poole, Paulo A. Prodöhl, Elvira de Eyto, Craig R. Primmer, Philip McGinnity, and Thomas Eric Reed. Captive-bred Atlantic salmon released into the wild have fewer offspring than wild-bred fish and decrease population productivity. Proceedings of the Royal Society B, Published: 21 October 2020.

Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön keskeiset henkilöt (vasemmalta): hallituksen pj. Ilkka Nokelainen, toimitusjohtaja Hanna Ollikainen, Soile Lehtinen, Kimmo Kylämies, Mari Matikainen, Matti Moller ja Hiitolanjoki-yhdistyksen pj. Mikko Europaeus. © Jukka Kosonen

Ilmakuvassa Hiitolanjoen Kangaskosken voimala, yläkanava ja pato, kuvassa alhaalla näkyy luonnonuoma. Kuva: Arto ApilaOhjelmapäällikkö Antton Keto ympäristöministeriöstä antoi tänään Vesistökunnostusverkoston Vuoden vesistökunnostaja -palkinnon Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiölle ja sen toimitusjohtajalle Hanna Ollikaiselle. Säätiö on Ollikaisen johdolla mahdollistanut hankkeen, jossa kolme patoa puretaan lähivuosina Rautjärven Hiitolanjoella Etelä-Karjalassa. Hanke on mittakaavaltaan ainutlaatuinen. Hiitolanjoen vedet virtaavat vapaana vuonna 2023 latvavesiltä Laatokalle asti, mikä vakiinnuttaa äärimmäisen uhanalaisen luonnonvaraisen järvilohen aseman Suomessa ja edesauttaa vesiluonnon monimuotoisuuden suojelua. Hiitolanjoessa elää Suomen viimeinen alkuperäinen ja täysin luonnonvarainen järvilohikanta.
Rohkea avaus kannustaa laajaan yhteistyöhön ja vastuunottoon

Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö on ollut vuodesta 2004 asti mukana kehittämässä Hiitolanjokea sekä raivaamassa tietä kohti vapaata lohijokea, mutta viime vuosina se on ottanut projektissa yhä enemmän vastuuta. Kun voimaloiden lunastusneuvotteluihin ryhdyttiin, säätiö tarjoutui ottamaan voimalat hallintaansa. Tavoitteena oli varmistaa joen muutosprosessin onnistuminen. Säätiö laajensi rohkeasti omaa toimintaansa osallistumalla lunastusneuvotteluihin, voimaloiden alasajoon, purkutöiden luvitukseen sekä purku- ja jälkihoitotyötehtäviin. Ensimmäinen voimala eli Lahnasenkoski ostettiin säätiölle vuonna 2017.

Hiitolanjoen vapauttamisessa on ollut mukana laaja asiantuntijaverkosto, mutta vastuun asian eteenpäin viemisestä on kantanut virkistysaluesäätiö ja erityisesti Hanna Ollikainen. Yhteistyötä on tehty erittäin laajasti säätiön johdolla ja mukana ovat olleet tiivisti muun muassa Etelä-Karjalan maakuntaliitto ja Rautjärven kunta.

”Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö on ollut Hiitolanjoen ennallistamishankkeessa eri toimijatahoja kokoava ja yhdessä pitävä voima, mutta ennen kaikkea vastuunkantaja”, Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Satu Sikanen toteaa. ”Ilman säätiön esimerkillisen rohkeaa toimintaa emme olisi tässä tilanteessa. Hiitolanjoen ennallistaminen on ennen kaikkea järvilohen suojelutyön voitto, mutta myös erittäin merkittävä aluekehityksellinen edistysaskel. Vapaana kuohuva lohijoki kaikkine mahdollisuuksineen on valtava vetovoimatekijä ja erityinen helmi koko maakunnalle”, Sikanen jatkaa.

Ylistävän arvion hyvästä yhteistyöstä antoi myös Etelä-Karjalan liiton ympäristöpäällikkö Matti Vaittinen: ”Hanna Ollikaisen työtä määrittää asialle omistautuminen, kova työmoraali ja kaikkien toimijatahojen kunnioittaminen sekä kuunteleminen, vaikka intressit eivät aina kohtaisikaan. Ensiarvoisen tärkeän diplomaattisen toimintatavan lisäksi Hannan usko omaan asiaan on käsittämättömän kova, kuten vuorien siirtämisessä kuuluu ollakin.”

Kolme Hiitolanjoen koskea palautuu vaelluskalojen käyttöön

Hiitolanjoki vapautuu vaelluskalojen kulkureitiksi ja lisääntymisalueeksi, kun kolme patoa puretaan ja ne vapautuvat voimantuotannosta. Kangaskoski vapautuu vuonna 2021, Lahnasenkoski 2022 ja Ritakoski 2023. Nämä kosket yhdessä muiden vapaina kuohuvien koskien kanssa muodostavat eteläisen Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen upean koskireitin 18 metrin pudotuskorkeudellaan.

Palkinto on osa Vesistökunnostusverkoston toimintaa

Vuoden vesistökunnostaja -palkinto jaettiin nyt kahdeksatta kertaa. Sen voi saada toimija, joka on tehnyt esimerkillistä työtä vesistöjen kunnostuksen edistämiseksi. Palkinnonsaajan valitsee Vesistökunnostusverkoston vuosittain vaihtuva raati, jossa tänä vuonna olivat edustettuina Metsähallitus, Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Suomen luonnonsuojeluliitto, Luonnonvarakeskus, Suomen ympäristökeskus SYKE sekä ympäristöministeriö.

Vesistökunnostusverkosto on kaikille avoin yhteydenpitofoorumi, joka välittää tietoa ja kokemuksia vesistöjen kunnostamisesta. Sitä koordinoi Suomen ympäristökeskus.

Palkinto jaetaan vuosittain Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaarissa. Tänä vuonna seminaari järjestettiin 27.-28.10. webinaarina yhteistyössä Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen, Kalatalouden ympäristöohjelma (EMKR) ja Freshabit LIFE IP -hankkeiden, Kainuun ja Koillismaan Kalaleaderin, Sisä- ja Itä-Suomen kalatalousryhmien, Luonnonvarakeskuksen, WWF Suomen ja Suomen ympäristökeskuksen kanssa.

Lauantaina vietetään myös Maailman vaelluskalapäivää.

Kansainvälisen vaelluskalapäivän retkivinkki: Koko perhe ulos – taimenten kuduntarkkailu tarjoaa upeita luontoelämyksiä

Runsaat sateet saavat kookkaammatkin vaellustaimenet nousemaan merestä astetta pienempiin uomiin kudulle. Lähdepitoisissa ja puhtaammissa pienemmissä virtavesissä uhanalaisten taimenten lisääntyminen onnistuu paremmin ja tuottaa moninkertaisesti poikasia. Uhanalaisten taimenten tutkimuksen ja suojelun kannalta tärkeää saada tietää minne ja kuinka paljon uhanalaisia vaellustaimenia nousee kudulle.

Etenkin pienemmissä purovesissä taimenten kutu on jännä ja vaikuttava luonnonnäytelmä. Kun tarkkailua tehdään taskulampun avulla pimeällä pystyy kutuseurantaa tekemään häiritsemättä emotaimenten kutemista. Emokalat ja kutupesätkin erottuvat illalla taskulampun valossa paremmin. Kiivaimpana kutuaikana voi seurata myös päiväsaikaan. Tarkkailu soveltuu kaikille aiheesta kiinnostuneille.
Vapaaehtoispohjalta tehtävällä kutuseurannalla saadaan arvokasta tietoa suojelun tueksi. Viikonloppuna kuduntarkkailua tehdään kymmenillä eri virtavesillä ympäri koko Suomea. Etelässä isompien emojen kutu on vasta pääsemässä käyntiin, siinä missä Pohjois-Suomessa kutu on loppumassa tai jo ohi. 

Taimenten kutulähetyksiä virtuaalisesti

Lauantaina vietetään myös Maailman vaelluskalapäivää (World Fish Migration Day 2020), jossa on tarkoitus lisätä tietoisuutta vapaana virtaavien jokien ja vaelluskalojen tärkeydestä. Osana Maailman vaelluskalapäivää tehdään 23.-24.10. välillä livelähetystä kaikilta alla mainituilta pääkaupunkiseudun puroilta. Nyt kaikilla on mahdollisuus seurata taimenten kutua virtuaalisesti!

Seuraa lähetyksiä osoitteesta: https://www.facebook.com/vaelluskala

Mikäli haluat lähteä seuraamaan kutua paikan päälle, niin tutustumisen arvoisia kuduntarkkailukohteita ovat:

Helsinki: Haaganpuro, Longinoja,

Vantaa: Pakkalanpuro, Kylmäoja, Rekolanoja,

Espoo: Monikonpuro, Lukupuro, Finnoonpuro

Raumanjoki, Vääksynjoki (Asikkala), Imatran kaupunkipuro, Hupisaarten purot (Oulu)

Ingarskilanjoki - Kocksbybäcken, Sipoonjoki (Sipoonkorven kansallispuisto)

 

Lisätietoja Maailman vaelluskalapäivästä: https://www.worldfishmigrationday.com/ ja Suomen Ympäristökeskuksen sivuilta https://www.ymparisto.fi/fi-FI/Vesistokunnostusverkosto/Tapahtumat/Muut_tapahtumat/Maailman_vaelluskalapaiva/Maailman_vaelluskalapaiva_24102020(53551)

 

Lisätietoja kututarkkailusta Taimenkartta-sivustolla:

https://taimenkartta.fi/2020/04/kutusoraikkoseuranta-kututarkkailu-ja-pienpoikaslaskenta/

 

Lisätietoja:

Henrik Kettunen, Vaelluskala ry, p. 050-5949725 (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.)

Juha Salonen, Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura ry, p. 050-5907348

Pinja Kasvio, Suomen Ympäristökeskus (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.)

Luonnonvarakeskuksen (Luke) seurantojen mukaan Tenojokeen nousi tänä kesänä erittäin vähän lohia, edellisvuoden tapaan. Pienten, vuoden merivaelluksen jälkeen palaavien lohien kaudella 2019 havaittu aallonpohja jatkui. Myös keskikokoisten, kahden merivuoden, lohien määrä väheni. Heikko lohennousu heijastui paitsi sivujokien kutulohimääriin myös kalastajien saaliisiin.

Tenojokeen nousevien lohien laskennassa Polmakin kaikuluotauspaikalla jäätiin alustavien tulosten perusteella noin 15 000 nousulohen tasolle. Vuotta aiemmin lohia laskettiin reilut 21 000 ja vuonna 2018 noin 32 500.

− Vuosien 2019–2020 nousulohimäärät ovat Tenojoen vesistön koko ja tuotantoalueiden laajuus huomioon ottaen erittäin pieniä. Näitä nousulohimääriä voidaan suhteuttaa esimerkiksi Tenojoen kokonaislohisaaliiseen hyvänä lohivuotena 2000, jolloin pelkän saaliin arvioitiin olleen noin 60 000 lohta, kertoo tutkija Panu Orell Lukesta.

Vähäinen nousulohien määrä ja erityisesti pikkulohikantojen heikkous näkyivät selvästi Tenon sivujokien pintasukelluslaskennoissa. Kutulohien määrät jäivät kaikissa kolmessa seurattavassa sivujoessa erittäin pieniksi, ja olivat koko seurantajakson (2003–2020) heikoimmat Ylä-Pulmankijoessa ja Nilijoessa. Myös Akujoessa kutulohien määrä oli lähes yhtä pieni kuin heikoimpana vuonna 2019.

Matkailijoiden saalis edellisvuoden tasolla

Suomen puoleisen Teno-Inarijoen kalastusmatkailijoiden lohisaalis oli vajaat 8 000 kiloa. Saaliin määrä on kutakuinkin sama kuin se oli kahtena edellisenä vuonna.

− Vaikka nousulohimäärä jäi kahta aiempaa vuotta pienemmäksi, kalastusmatkailijoiden kilomääräinen lohisaalis pysyi viime vuosien tasolla pääosin siksi, että kaudella 2020 Tenoon nousi suhteellisesti hieman enemmän isoja lohia, Orell kertoo.

Kokonaisuutena Tenon kalastusmatkailijoiden saaliit ovat v. 2017–2020 olleet alhaisia, mikä johtuu osaltaan uudesta kalastussäännöstä. Sääntö on rajoittanut kalastusta voimakkaasti. Uuden kalastussäännön käyttöönotto osui hyvään aikaan, sillä ilman sitä nykyistäkin pienempi osa Tenojokeen nousevasta vähäisestä lohimäärästä olisi selvinnyt kutualueilleen.

Miksi näin vähän lohta?

Tenon lohikantojen viime vuosien heikon tilan syitä ei täysin tunneta. Joessa tapahtuvan lohen joki- ja vaelluspoikastuotannon dramaattisesta putoamisesta ei toistaiseksi ole saatu viitteitä, vaan olemassa olevien seurantatietojen perusteella tuotanto on vaikuttanut pysyvän tavanomaisella tasolla. Tämä viittaa siihen, että merkittävimmät lohen selviytymisen ongelmat ovat viime vuosina olleet merialueella.

− Meriolosuhteiden muutokset, muun muassa veden lämpötila, ravinnon määrä, kalataudit ja saalistus vaikuttavat suuresti mereltä palaavien lohien määriin ja sitä kautta lohikantojen tilaan, Orell sanoo.

Monilla eteläisemmillä lohijoilla lohen meriselviytyminen on viimeisen kahden-kolmen vuosikymmenen aikana laskenut suuresti ja yhä harvempi merelle vaeltava poikanen selviää takaisin kotijokeensa kutemaan. On mahdollista, että samantyyppinen ongelma on osaltaan vaikuttanut Tenon lohikantoihin viimeisen kahden-kolmen vuoden aikana. Asiaa selvitetään yhteistyössä norjalaisten tutkijoiden kanssa.

Lohikantojen tila -raportti loppuvuodesta

Tenojoen lohiseurantojen lopulliset tulokset valmistuvat loppuvuodesta. Tällöin on saatavissa tarkempia tietoja kalastajien saaliista Suomessa ja Norjassa, sekä vesistön eri osissa videoseurannoilla ja kaikuluotaamalla tehtyjen lohilaskentojen tuloksista.

Suomalais-norjalainen Tenojoen seuranta- ja tutkimusryhmä julkaisee seurantatulokset ja arviot Tenon lohikantojen tilasta joulukuussa 2020. Raportti tulee saataville Luken internet-sivuille osoitteeseen: luke.fi/tenojoen_tutkimusryhma

Joutsan Rutalahdella virtaavalla Kiertojoella poistettiin kalojen vaellusesteitä Keski-Suomen ELY-keskuksen ja UPM:n yhteishankkeessa. Vedenlaatu joessa on hyvä ja vaelluskalojen menestyminen on nyt täysin mahdollista.

Rutajärven pohjoispäähän laskevan Kiertojoen alaosalla on ollut vuosikymmenten ajan kalojen vaelluksen katkaiseva tierumpu sekä kalankasvatukseen liittynyt tarpeeton ja jo hajonneen padon pohjakynnys. Kohteelle ajettiin noin 40 kuutiometriä kiveä ja mursketta, joita kaivinkone levitteli kahden päivän ajan purouomaan. Rummun alapäässä ollut putous saatiin häivytettyä täysin.

– Alavirran puolella on nyt porrastettu ja mahdollisimman luonnollisesti muotoiltu mutkitteleva uoma. Tien toisella puolen sijainnut puukynnys jäi pääosin paikoilleen, mutta siihen sahattiin kalojen kulkua helpottavat alivesikolot. Myös uoman muuta kiveystä järjesteltiin siten, että kalojen vaellukset voisivat jatkossa sujua, ympäristösuunnittelija Pasi Perämäki Keski-Suomen ELY-keskuksesta luettelee ennallistamistoimenpiteitä.

Rasvaevällinen taimen on rauhoitettu

Nyt kun Rutajoellekin ollaan suunnittelemassa kalojen vapaan liikkumisen mahdollistavia toimenpiteitä ja elinympäristökunnostuksia, olisi ihmisten syytä muistaa se, että rasvaevällinen taimen on rauhoitettu koosta riippumatta.

– Edelleen kuulee puhuttavan tammukoista, joita ongitaan puroilla ja otetaan saaliiksi, mutta se ei ole sallittua. Kyseessä on yksi ja sama laji eli taimen. Vanhakantainen käsitys tammukoiden pyynnistä puro- ja koskivesillä pitää viimeistenkin tammukoista puhuvien jo unohtaa, Perämäki muistuttaa.

Esimerkkikuva Urjalan Matkunjärven säännöstelypadosta vuodelta 2017. (Kuva: Jami Aho)

Pirkanmaalla on keväällä 2020 aloitettu laaja vesistöjen patorakenteiden kartoitus. Kartoituksen kohteena ovat patojen lisäksi myös muut rakenteet, jotka voivat vaikuttaa kalankulkuun, virtaamiin ja vedenkorkeuksiin.

– Vielä 15 vuotta sitten tiedot vesistöjen rakenteista olivat ainoastaan paperisina arkistojen kätköissä. Ensimmäinen kartoitustyö tehtiin jo vuonna 2009, jolloin saatiin kartoitettua reilusti toistasataa rakennetta Pirkanmaalta ja sähköistettiin hyvin pieni osa arkistosta, kertoo johtava vesitalousasiantuntija Diar Isid.

Nyt alkaneen kartoituksen tarkoituksena on digitoida rakenteiden lupatiedot sekä kerätä rakenteeseen liittyvät tekniset tiedot tietojärjestelmään. Työssä tehdään valtava arkistojen läpikäynti ja työn osana tehdään maastokartoituksia virtavesien varrella Pirkanmaan laajuisesti. Maastokäynneillä kuvataan löytyvät rakenteet ja kirjataan niiden tiedot ylös, sekä yksittäisissä tapauksissa haastatellaan rakenteen omistajaa tai käyttäjää.

– Rakenteen teknisiä tietoja ovat esimerkiksi rakenteen koko, kunto, säädeltävyys ja kalankulkumahdollisuus, toteaa vesitaloussuunnittelija Niko Nurhonen.

Tällä kartoituksella palvellaan monenlaisia tarkoituksia ja se tulee säästämään viranomaisten työaikaa jatkossa. Tuloksia hyödynnetään vesilain valvontatyössä, vesien tilan arvioimisessa sekä vesien tilaa edistävien hankkeiden suunnittelussa.

Kuva: Henrik Kettunen

Taimen on oivallinen hyvän vesiluonnon indikaattori. Suomen virtavesissä taimenia periaatteessa löytyy, mutta useimmissa virtavesissä poikastiheydet ovat heikot. Kevään 2020 aikana pääkaupunkiseudun puroilla tehdyissä taimenen poikaslaskennoissa havaittiin pienpoikasmäärien olevan voimakkaassa nousussa. Joka kolmannessa pääkaupunkiseudun purossa poikasmäärät ovat runsastuneet huomattavasti.

Taimenelle on tärkeää, että kutualue on oikeanlainen. Kutualustana toimivan soraikon kaltevuus vaikuttaa oleellisesti mädin kehittymiseen. Kun hiekottuneille kutusoraikolle ohjataan paremmat virtaukset, ne pysyvät jatkossa puhtaampina, joten taimen lisääntyy niissä paremmin. Näin toimittiin Helsingin Longinojalla, jossa pienpoikasia löydettiin tämän kevään laskennassa tuplasti aiempaa enemmän. Myös Espoon Monikonpuron taimenen poikasmäärät näyttävät seurannan perusteella olevan hyvin vahvassa nousussa.

Valuma-alueen huono vedenlaatu voi olennaisesti heikentää mädin kehittymistä, tai tyrehdyttää lisääntymisen. Tällaisia kohteita olivat aiemmin Vantaan Kirkonkylänoja ja Pakkalanpuro (Krakanoja), joissa vedenlaatu on parantunut Helsinki-Vantaan lentoaseman tehostuneen vesienhallinnan ansiosta. Leudon talven takia glykolikuormitus oli myös poikkeuksellisen vähäinen. Talven runsaat sateet osin lievensivät haittoja. Tänä keväänä kummastakin purosta löytyi runsaasti taimenten luonnonpoikasia, samoin Kylmäojalta.

Pääkaupunkiseudun ulkopuolella esimerkiksi Sipoonjoesta, Ingarskilanjoen kutupuroista, ja Raumanjoesta on löytynyt lupaavia määriä luonnonkudusta syntyneitä taimenen poikasia. Helsingin Haaganpurolla oli talven aikana normaalia enemmän kutusoraikkoihin vaikuttaneita häiriöitä, eikä poikasia siksi syntynyt aivan edellisvuosien tapaan.

Kutupurojen seurantaa ja elvyttämistä on syytä lisätä ja tehostaa

Pääkaupunkiseudun ulkopuolella pienempiä virtavesiä seurataan ja elvytetään suhteessa vähemmän. Pääkaupunkiseudulla saatuja kokemuksia ja toimintatapoja voisi helposti soveltaa ja monistaa muualle maata. Suomesta löytyy purovesiä yli 100 000 kilometriä. Olennaista on kattavalla ja hyvällä seurannalla tunnistaa elinkierron pullonkaulat, ja saada sen jälkeen taimenen koko elinkierto toimimaan ja kanta elinvoimaiseksi. Näin toimimalla olisi erittäin uhanalaiseksi luokiteltu taimen mahdollista jatkossa saada pois uhanalaisten lajien punaisesta kirjasta ja palauttaa se vapaammin pyydettäväksi saaliskalaksi.

Lisätietoja: Henrik Kettunen, Vaelluskala ry, p. 050 594 9725

Uhanalaisille taimenille on muokattu Keuruun Kupanjoella elämisen edellytyksiä jo usean vuoden ajan. Nyt ELY-keskuksen suunnittelema ja ohjaama urakka on saatu päätökseen. Kalastajien on syytä muistaa, että rasvaevällinen taimen on rauhoitettu.

Kaivinkonetöitä on tehty vuosien 2018 - 2020 aikana yhteensä 3,5 kuukautta. Kunnostusta on tehty 17:llä eri koskialueella, yhteensä noin 2,5 km:n matkalla Iso Kivijärven ja Keurusselän Kivilahden välillä.

Kunnostuksessa koskialueiden uittoperattuja pohjia kivettiin ja sorastettiin, uoman syvyys- ja leveysvaihtelua lisättiin ja kaloille vaellusesteellisiä jyrkkiä kosken kohtia loivennettiin kynnystämällä.

– Kiteytetysti sanottuna uoman virtausolosuhteita monipuolistettiin niin paljon kuin mahdollista. Nyt Kupanjoen kunnostettuihin koskiin pyritään kotiuttamaan uhanalaista taimenta pienpoikasistutuksin, ympäristösuunnittelija Pasi Perämäki Keski-Suomen ELY-keskuksesta iloitsee.

Mikäli kalastajat mielivät siimojensa päihin taimenia, on syytä muistaa kyseisen kalan olevan rauhoitettu. Niinpä pyytöön käynyt rasvaevällinen taimen on vapautettava välittömästi takaisin veteen.

Työtä rahoittivat Pohjois-Savon ELY-keskus (alueen kalatalousviranomaisena), Keuruun kaupunki, Keski-Suomen ELY-keskus, Suolahden osakaskunta ja Keuruun kalatalousalue.